- Lasten oma ostoskärry. Mikä somempaa kuin kärrätä metallihäkkyrää huoneesta toiseen ja leikkiä perheen yhteistä vapaasunnuntaita ostoskeskuksessa.

- Kommandopipo. Tässä on sitten vain taivas rajana. Ihan niin kuin joka tavalla.

- H&M alusvaatteet. Saa olla passiivisena raukeana lahnana koko joulun satiinilakanoiden päällä. Hoitakoon joku toinen muonituksen.

Nuorena luulin, että 50v-bileet on säälin juhlaa, ne on niin vanhoja että ei ne oikeasti juhli, kunhan pitää bileet että vanhuuden ankeus unohtuisi. Ja oikeassahan olin. Niin ne näytti kaikki siltä kuin ohi olis ja mitään ei enää jaksais.

Luetko vielä? Joo, en aina jaksa olla niin ennalta arvattavissa. Tietysti olin väärässä. Oikeastaan olen oppinut pitämään väärässä olemisesta. Siinä saa oppia niin paljon uutta. Ja välillä tosi virkistävääkin.

Juhlia pitää olla. Ja jos ei ole, niin on keksittävä. Minä juhlin huomenna blogini yksivuotispäivää. Onnitteluja vastaanotetaan.

Miten osaisi omassa pessimismissään ohjata lapsiaan näkemään asioiden valoisan puolen? Sen, että vaikka maailmassa on paljon pahaa paskaa oksettavaa, niin on myös hyvää pyyteetöntä rakkautta. Ja ei tässä kukaan pysy hengissä jollei keskity jälkimmäiseen.

Aamun nettiselailun jälkeen hihittelen pitkästä aikaa. Brasiliassa syttyi yhdessä talossa tulipalo. Naapurin 5-vuotias poika näki savun tulevan ulos talosta. Mitä teki poika? Puki päälleen syntymäpäivälahjaksi saadun hämähäkkimiespuvun, ja ryntäsi vastapäiseen taloon ja pelasti vauvan savusta.

Ja juuri tämä marssijärjestys ja tarinan onnellinen loppu sai minut taas uskomaan, että joulutonttujakin voi olla olemassa. Minkä puvun puet tänään päällesi?

Sanoja ei löydy, ymmärrystä ei löydy. Puolitangossa riippuvat liput puhuvat vaikuttavimmin surun kieltä.

Tänään tehdään varmaan blogikirjoitusten ja nettiselailujen Suomen ennätys. On hyvä että meillä on nämä yhteisöt. Media korvaa monta psykologia, enkä ole ollenkaan varma että se on huono asia. Jos vielä opiskelisin viestinnän laitoksella, alkaisin varmaankin miettiä gradun aihetta uudestaan. Jotenkin se yhdistäisi sosiologian, psykologian ja viestinnän. Ja lohdutuksen.

Tehy menee lakkoon ja ruumiita tulee. Sitten hoitajia ruvetaan haukkumaan ahneiksi ja punaposkiset poliitikot pyörittävät silmiään ja kertovat meille alentuvasti että näinhän me sanottiin että käy ja ei tämä meidän vika ole. Te olette vain ymmärtäneet kaiken väärin.

Sitten pistetään kaikki matalapalkkaiset tappelemaan keskenään ja keitetään kateuden soppaa ja kukaan ei saa mitään.

Laiha lohtu on se, ettei niitä punaposkia kukaan sitten aikanaan hoidakaan.

"Kulttuurissamme vaietaan miesten riippuvuudesta naisiin ja naisvaltaisiin aloihin. Kyvyttömyys tai haluttomuus huolehtia omasta arjesta ei tee miehistä "epäitsenäisiä". Naisalat sen sijaan ovat kiitollisuudenvelassa tuottavalle vientiteollisuudelle. Naisvaltaisen julkisen sektorin väitetään tuhlaavan yhteiset rahat, vaikka se itse asiassa uusintaa ja hoitaa työntekijät.

Hoiva- ja huolenpitotyön delegoiminen yhä enemmän yksilön ja kotien vastuulle merkitsee käytännössä naistyön kaksinkertaistumista. Työssä tehdään huonosti palkattua, ja kotona palkatonta hoivatyötä. Tekosyyksi mainitaan naisalojen tuottamattomuus (entinen "kutsumustyö"), vaikka monia miesaloja voitaisiin kurjistaa samanlaisin tekosyin. Onko pappien, poliitikkojen, poliisien, palomiesten ja kirurgien työ tuottavampaa? --- Uuden talouden hengessä työstä maksetaan sen mukaan, kuinka sillä suojellaan yksityisomaisuutta ja suuryritysten etuja. --- Jos Suomella ei ole noususuhdanteessakaan varaa korottaa naispalkkoja, milloin sitten? Ei koskaan, ellei epäsymmetristä sukupuolijärjestelmää tehdä näkyväksi ja lähdetä joukolla purkamaan."

Mutta rajoja on muitakin. Vuosien ja iän myötä huomaan miten tärkeäksi tulee asettaa ympärilleen suojaavat rajat. Olen jo kauan osannut sanoa "ei", jos asiat eivät minua miellytä. Kuitenkin oikeiden rajojen asettamisessa olen ollut huonompi. Olen antanut turhien energiasyöppöjen ja tollojen tallata sieluani ja itsekunnioitustani. Olen katsonut itseäni vierain arvostelevin silmin. Vailla rakkautta. Vailla ymmärrystä. Kaunaisuuden ja kateuden lasien läpi.

Nyt otan lastan käteeni ja alan muurata terveellistä rajaa minun ja näiden ihmisten väliin. Eilen mietin käyntikorttini taakse elämänmottoa. Vahva kakkonen oli Claudia Blackin lause: "Ympäröi itsesi ihmisillä jotka kunnioittavat sinua ja kohtelevat sinua hyvin.". Valitsin kuitenkin oman kirjallisen "guruni" Julia Cameronin lauseen: "On ylellisyyttä olla oikeassa vireessä. Se on siunattua, muttei välttämätöntä."

Näin voimani keskittyvät hyvään tekemiseen eikä pahan välttämiseen.

Uskon kuitenkin että suurempi kohu nousi koko hommasta välittyneestä (lue välittyneestä: en minä heitä tunne) asenteesta. "I want it all, I want it all, I want it now!", lauloi jo Queen-yhtyekin aikoinaan. Liian moni nainen on tässä maassa kipuillut äitiysrahojen pienuuden kanssa, oman työuransa jatkuvuuden ja suunnan kanssa. Sitten ministeri hoitaa työnsä etänä ja lapsen siinä sivussa. Homma on valmis. Tyhjän päälle ei olisi tippunut, jos olisi ottanut puolen vuoden loman ja tullut sitten takaisin töihin. Nythän se on enää mahdottomuus. "Toivottavasti se ei nyt anna periksi", sanoi eräs ystäväni. Arvovaltataistelut ovat aika ikäviä, niissä ei voittajia näy, vain pelkkiä jänkhiä...

Ja näin saatiin jälleen sota naisten kesken, "hajota ja hallitse" toimii taas. Äitiys on yksi maailman myyttisimmistä asioista. Kenties juuri siksi, että se on yksi harvoista korvaamattomista rooleista. Mutta täytyy myös myöntää, että jos minä olisin ministeri niin kyselisin kerran jos toisenkin mieheltäni että oisko nyt sun vuoro?

Kun ylimääräiset hymyt karsitaan pois, ongelmien ratkaisun sijasta keskitytään syyllisten etsintään, ja vielä jopa kerrotaan että hävettää kertoa missä on töissä... niin, mitä sitä muuta voi asiakaskaan tulla surulliseksi menneestä loistosta. Ei oo kivaa ei.

Financial Times oli julkaissut Suomi-liitteen ja totesi mm. että Suomi on kova maa, jossa työttömyys, toivottomuus, alkoholismi, epätoivo ja yleinen syrjäytyminen pistävät silmään selvemmin kuin muualla. Palvelualat ovat alikehittyneet, työmarkkinat toivottoman jäykät ja Suomessa ollaan poikkeuksellisen kyvyttömiä kaupallistamaan innovaatioita.(Suoraa lainausta Hesarista)

Minä olisin kyllä otsikoinut pääkirjoituksen: "Loistavaa analyyttista journalismia"