Jo aikaa olen miettinyt, että onkohan meillä nykyään montaakaan
mieleltään tervettä tervettä. On tuntunut absurdisti että ollakseen
päästään terve on tultava sairaaksi. Että oikeasti ne terveet ovat
sairaan sairaita. Sain vahvistusta ajatuksilleni Pirkko Siltalan
kirjasta (Nainen ja masennus, Kirjapaja 2006).
Voisin siteerata vaikka sivukaupalla, mutta riittäköön tämä tälle kerralle:
"Toivon perspektiivi on välttämätön suoja masennusta vastaan.
Veli-Matti Värrin (2002) mukaan "kovan markkinatalouden materialistinen
aika on kuitenkin vailla toivon näköalaa - on sitten kyse uskonnosta,
politiikasta tai hyvän elämän ideasta - sillä se viittaa vain ja
ainoastaan itseensä, taloudellisiin arvoihin, tämänpuoliseen
tämänpuolisessa. Aikamme tuottaa tarkoituksettomuuden ja arvottomuuden
kokemuksen: mikään ei ole mitään, eikä tunnu miltään." Ajan
tarkoituksettomuuden ja arvottomuuden hengen peilinä yhteiskunnassamme
on naisen masennus ja sen oireina väkivaltaisuuden, itsemurhien,
huumeiden, päihteiden ja lääkkeiden käytön voimistuminen. Näihin
oireisiin tiivistyy aikamme naisen masennuksen yhteisöllinen ydin."
Sen sijaan että kuuntelisimme masentuneen naisen tuskan takaa kuuluvia
rakenteita ja pysähtyisimme, me syyllistämme yksilöä ja kiihdytämme
askelia. Hyvää oravanpyörää tällekin päivälle!
tiistai, 19. joulukuu 2006
Kommentit