Vanhan lööppiteorian mukaan (aikana ennen Kurosta siis) uutiset pysyvät
lööpeissä korkeintaan kolme päivää. Käytäköön siis tänäänkin hieman
hengellistä keskustelua.
Pienenä tyttönä vierashuoneen seinällämme oli enkelitaulu, missä ihmeen
hohtava valkoinen iso enkeli oli pienten lasten selän takana. Kaikki
muu kuvasssa oli tummaa ja vesi velloi ja silta lasten alla oli
hajoamassa tuhannen päreiksi. Onneksi se taulu oli siinä huoneessa.
Kävin aina välillä oven suusta sitä katsomassa ja juoksin pois. Se oli
hurjan pelottava. Iltarukouksessa nipistin silmät kiinni niin lujaa
kuin sain, ja lisäsin loppuhuipennukseksi aina toiveen: voi kun en
koskaan näkisi enkeliä.
Toinen pelottava juttu oli se Levolle laske luojani. Miten niin jos en
aamulla nousiskaan? Mitä, kuolenko minä keskellä yötä? Kiertoilmaus
"sijaltain jos en nousiskaan" helpotti hieman, sillä mitä ihmettä se
sijaltain sitten tarkottaa?
Kaikki nämä tunteet nousivat jostain aikojen takaa mieleen tyttäreni
kerrottua, että häntä pelottaa sama kohta. Olisiko kenelläkään tarjota
vähemmän ahdistavaa rimpsua?
perjantai, 23. maaliskuu 2007
Kommentit