Vanhan lööppiteorian mukaan (aikana ennen Kurosta siis) uutiset pysyvät lööpeissä korkeintaan kolme päivää. Käytäköön siis tänäänkin hieman hengellistä keskustelua.

Pienenä tyttönä vierashuoneen seinällämme oli enkelitaulu, missä ihmeen hohtava valkoinen iso enkeli oli pienten lasten selän takana. Kaikki muu kuvasssa oli tummaa ja vesi velloi ja silta lasten alla oli hajoamassa tuhannen päreiksi. Onneksi se taulu oli siinä huoneessa. Kävin aina välillä oven suusta sitä katsomassa ja juoksin pois. Se oli hurjan pelottava. Iltarukouksessa nipistin silmät kiinni niin lujaa kuin sain, ja lisäsin loppuhuipennukseksi aina toiveen: voi kun en koskaan näkisi enkeliä.

Toinen pelottava juttu oli se Levolle laske luojani. Miten niin jos en aamulla nousiskaan? Mitä, kuolenko minä keskellä yötä? Kiertoilmaus "sijaltain jos en nousiskaan" helpotti hieman, sillä mitä ihmettä se sijaltain sitten tarkottaa?

Kaikki nämä tunteet nousivat jostain aikojen takaa mieleen tyttäreni kerrottua, että häntä pelottaa sama kohta. Olisiko kenelläkään tarjota vähemmän ahdistavaa rimpsua?