Ystävättäreni lähipiirissä keski-ikäinen mies sairastui. Ystävättäreni vietti paljon aikoja rukoillen miehen vuoteen ääressä. Hän rukoili hiljaa, hän rukoili ääneen, hän siunasi miestä. Mies kuoli. Tuttavapiiri sanoi, ettei noi sun rukoukset paljon tainneet auttaa.

Minä kysyin ystävättäreltäni, että eikö sinua harmita kun homma ei toimi? Eihän se Jumala vastannut niinkuin pyysit. Että vähän niinkuin hukkaan meni. Miten jaksat kantaa pettymyksen?

Toinen ystäväni kysyi häneltä, että olet varmaan onnellinen kun tiedät tehneesi kaiken mahdollisen. Kun olet kantanut miestä rukouksien kanssa hänen viimeisellä matkallaan. Kun olet tehnyt kaiken sen, mikä on inhimillisesti mahdollista. Kun olet täyttänyt rukousten maljaa taivaassa. Kun voit hiljaa tyytyen ymmärtää, että hänen aikansa oli nyt täysi, ja että hän on nyt kotona.

Jälleen kerran minä ihmettelin ajatukseni köyhyyttä.