Euroviisujuontajatkin on sitten valittu. On se kiva kun on nuori ja nätti. Muistaa sitten vanhempana kunnioittaa sitä että on joskus ollut arvostettu. Hupsis, menikö taas sarkastiseksi. Pois se minusta. Tämä nyt kuitenkin oli hyvä aasinsilta, sillä alas nuo juontajat kuitenkin ajetaan.

Heidi Liehu tekee mielenkiintoisen rinnastuksen kirjassaan Ihana Kristus: "Kansa on aina nauttinut ylennettyjen alentamisesta, eikä ole yllättävää, että se halusi nähdä ihmeidentekijänä pidetyn ristiinnaulittuna. Kansa - me- haluamme jännitystä, viihdettä. Viihde ylittää arjen tehokkaammin kuin uskonnon tarjoamat tiet. Siinä missä uskonnonharjoitus on kapea ja pitkä tie kohti transsendenssia, viihde on lavea ja nopea. Viihteen kautta oman mielen ylennys syntyy monesti toisen alentamisesta, oman elämän maku toisen kuolemasta. Noista ajoistahan emme ole muuttuneet, kuten median ahneet juhlakulkueet menestyvien ympärillä, ja seuraavassa hetkessä samaisten yksilöiden ristiinnaulitsemiset yhäti todistavat, ja kuten todistaa se hehku ja gloria, jonka onnettomuudet ja tragediat saavat tänäänkin mediassa ympärilleen."

Nyt kun Kirkan kuolemaa on käsitelty neljä päivää lööpeissä, on vuorossa juontajien alasajo parin päivän lööpeillä. Sitten tulleekin sopivasti joku katastrofi, ja jos ei tule niin spekuloidaan vaikka lintuinfluenssalla. Voi kun olisi mukavaa sanoa, että minä olen parempi. Vaan kun ei voi. Iso katastrofi - siis muita koskettava - säännöllisin väliajoin pitää mielen virkeänä. Ja on kiva lukea pikkusieluisia pahansuopaisia kirjoituksia julkkiksista, ja ajatella miten hyvä ja suvaitseva ihminen sitä itse onkaan.