Eilisessä Hesarissa kerrottiin Duodecimin välittämästä tutkimustiedosta, joka kertoi siitä miten lehtien laihdutusjutut vaikuttavat tyttöihin: "Laihdutus- ja dieettiartikkeleiden toistuva lukeminen liittyi myös kolminkertaiseen todennäköisyyteen laihduttaa oksentamalla tai ulostuslääkkeillä --- poikien painoon jutut eivät vaikuttaneet."

Hyväksyn sairaalloisen ylipainon välttämiseen pyrkivät artikkelit, mutta nämä iänikuiset "viidessä viikossa rantakuntoon", "neljä kiloa kahdessa viikossa" ja muut hevonpaskajutut saavat vereni kiehumaan. Passiivinen tupakointi on kieroon katsottua, mutta ei tämä painosaasta. Kyllä meillä jo ekaluokkalaiset tytöt osaavat läksynsä. Ja se vaikuttaa meihin kaikkiin, sinuun ja minuunkin.

Minä olen aina ollut joko 10, 5 tai 3 kiloa liian painava. Silloin 10 vastaa oikeasti viittä ylikiloa, 5 vastaa korkeintaan yhtä ylikiloa, ja 3 vastaa täydellistä painoa. Mutta kun ei koskaan saa olla tyytyväinen. Tai anteeksi, olin kerran, yhden kerran, yhden ohikiitävän hetken. Annas kun kerron: Se oli aurinkoinen kevätpäivä, olin matkalla koulusta kotiin, seisoin Turussa Hämeenkadun ja Kerttulinkadun kulmassa liikennevaloissa. Ilma oli lämmin, minulla oli jalassa ihanat vaaleankeltaiset Levis-farkut. Yhtäkkiä sisälläni kasvoi ennenkokematon tunne; minä olen kaunis, minun kroppani on täydellinen ja elämä on hyvää juuri nyt niinkuin se on. Tämä tapahtui vuonna 1978.