Korkkasin Finlandia-ehdokas-lukulistani. Taina Sampakosken "Ikoni" meni päivässä. En tiedä pidinkö siitä, mutta en voinut laskea sitä käsistäni. Jotenkin sain henkilöt heti silmieni eteen. Teksti muistutti minua Härkösestä, vaikka varmaankin ihan erilaista. Tiedä häntä.

Koskettavin kohta oli mielestäni tämä: "Aurinko alkoi olla matalalla, ja mustarastaan huilumainen laulu kuului kirkkaana - - - hetken päästä he löysivät linnun talon vieressä kasvavan koivun latvasta. He istuivat penkillä vierekkäin, eivät kuitenkaan ihan kiinni toisissaan. Sonja ajatteli, että tämä hetki tuntuisi hänestä varmaan kauniilta sitten kun se olisi mennyt ja eletty."

Tuossa tunnistin itseni. Niin usein istun kuin itseni ulkopuolella tarkkaillen ja tuumaillen miltä minusta tuntuu, onko tämä se hetki joka jää, onko tämä se ratkaiseva käänne elämässäni, onko tämä jotakin minkä perään joku päivä itken, mille nauran, mitä kaipaan, mitä janoan. Kirjoitan muistiin, otan valokuvia, nipistän itseäni - yritän tallentaa tallentamattoman.

Eilen kuulin kun tokaluokkalaisen opettaja kertoi (olin oven takana odottamassa hammaslääkäriin lähtijää, ja mihin ne korvani olisin laittanut?): "Eilinen on historiaa, huominen on tulevaisuutta, tämä päivä on tässä ja nyt ja se pitää elää."  Voi kun pieni lintuni oppisi sen jo noin pienenä. Äiti se harjoittelee vieläkin.