Tiedän. Joululaulu tammikuussa voi yllättää, mutta kun tarina on niin hyvä. Kuulin sen radiosta viime vuonna, se meni jotenkin näin: laulun sanoitti nuori tyttö, joka oli sairastunut tuberkuloosiin. Tämän vuoksi hänen poikaystävänsä (varmaankin niljake ja ihan paska ja hyvä kun siitä pääsi eroon) jätti hänet, eihän tuollaiseen tappavaan tautiin sairastuneen kanssa kannattanut yhteistä elämää ruveta perustamaan. Lauluhan on tietyllä tavalla pateettisuudessaan karmivaa: nyt kannattaa lasten leikkiä ja nauttia joulusta, sillä joku päivä kyllä silmä kyyneltyy. Tarinan kliimaksi on kuitenkin tämä: sanoittaja eli noin 90-vuotiaaksi. Hihhih!

Kaksi muuta otetta elävästä elämästä. Ote 1: lankakauppaan astuu vanha nainen, hitaasti pääsee kepillään jyrkät portaat ylös. Myyjälle kertoo ääni täynnä tunnetta: nyt minä pääsen taas tekemään itselleni niin rakkaita käsitöitä kun kävin siellä kaihileikkauksessa. Onni oli käsin kosketeltavaa. Ote 2: vanhahko mies saa veritankkauksen ja lähtiessään kertoo hymyillen hoitajalle, että onpa ihanaa kun pääsen nyt taas hiihtämään.

Tänä viikonloppuna minä laulan, kirjon ja hiihdän.