Joulupukille listaa? Kannattaa selailla tarkkaan kotiin kuormakaupalla tulevia esitteitä. Nyt kärjessä:

- Lasten oma ostoskärry. Mikä somempaa kuin kärrätä metallihäkkyrää huoneesta toiseen ja leikkiä perheen yhteistä vapaasunnuntaita ostoskeskuksessa.

- Kommandopipo. Tässä on sitten vain taivas rajana. Ihan niin kuin joka tavalla.

- H&M alusvaatteet. Saa olla passiivisena raukeana lahnana koko joulun satiinilakanoiden päällä. Hoitakoon joku toinen muonituksen.

Olin ystävättäreni 50-vuotisjuhlissa. Kohta näitä alkaa pukata vasemmalta ja oikealta. Ihanaa!

Nuorena luulin, että 50v-bileet on säälin juhlaa, ne on niin vanhoja että ei ne oikeasti juhli, kunhan pitää bileet että vanhuuden ankeus unohtuisi. Ja oikeassahan olin. Niin ne näytti kaikki siltä kuin ohi olis ja mitään ei enää jaksais.

Luetko vielä? Joo, en aina jaksa olla niin ennalta arvattavissa. Tietysti olin väärässä. Oikeastaan olen oppinut pitämään väärässä olemisesta. Siinä saa oppia niin paljon uutta. Ja välillä tosi virkistävääkin.

Juhlia pitää olla. Ja jos ei ole, niin on keksittävä. Minä juhlin huomenna blogini yksivuotispäivää. Onnitteluja vastaanotetaan.

Miten sen sanoisi, ettei sitä sanoisi latteasti? No, yritetään: kaikilla asioilla on vähintään kaksi puolta. Tulipa sanotuksi.

Miten osaisi omassa pessimismissään ohjata lapsiaan näkemään asioiden valoisan puolen? Sen, että vaikka maailmassa on paljon pahaa paskaa oksettavaa, niin on myös hyvää pyyteetöntä rakkautta. Ja ei tässä kukaan pysy hengissä jollei keskity jälkimmäiseen.

Aamun nettiselailun jälkeen hihittelen pitkästä aikaa. Brasiliassa syttyi yhdessä talossa tulipalo. Naapurin 5-vuotias poika näki savun tulevan ulos talosta. Mitä teki poika? Puki päälleen syntymäpäivälahjaksi saadun hämähäkkimiespuvun, ja ryntäsi vastapäiseen taloon ja pelasti vauvan savusta.

Ja juuri tämä marssijärjestys ja tarinan onnellinen loppu sai minut taas uskomaan, että joulutonttujakin voi olla olemassa. Minkä puvun puet tänään päällesi?

Kerroin koululaiselleni Jokelan koulusurmista. Kannustin vielä kysymään ja puhumaan jos asia jää kaivamaan. Kouluun lähtiessään kysyi ulko-ovella: "Onko joku joskus murhattu Suomessa?"

Sanoja ei löydy, ymmärrystä ei löydy. Puolitangossa riippuvat liput puhuvat vaikuttavimmin surun kieltä.

Tänään tehdään varmaan blogikirjoitusten ja nettiselailujen Suomen ennätys. On hyvä että meillä on nämä yhteisöt. Media korvaa monta psykologia, enkä ole ollenkaan varma että se on huono asia. Jos vielä opiskelisin viestinnän laitoksella, alkaisin varmaankin miettiä gradun aihetta uudestaan. Jotenkin se yhdistäisi sosiologian, psykologian ja viestinnän. Ja lohdutuksen.

Kun yhdistää kristallipallon ja teenlehdistä ennustamisen ja sammakon kurnutuksen, voi todeta seuraavaa:

Tehy menee lakkoon ja ruumiita tulee. Sitten hoitajia ruvetaan haukkumaan ahneiksi ja punaposkiset poliitikot pyörittävät silmiään ja kertovat meille alentuvasti että näinhän me sanottiin että käy ja ei tämä meidän vika ole. Te olette vain ymmärtäneet kaiken väärin.

Sitten pistetään kaikki matalapalkkaiset tappelemaan keskenään ja keitetään kateuden soppaa ja kukaan ei saa mitään.

Laiha lohtu on se, ettei niitä punaposkia kukaan sitten aikanaan hoidakaan.